perjantai 24. lokakuuta 2014

Kitinen

Viime sunnuntaina ajellessamme pohjoisesta kotia kohti oli pakko pysähtyä Kitisen rannalle ihailemaan utuista luontoa.
Talvi teki taikojaan














torstai 23. lokakuuta 2014

Perunajauhokakkuja (gluteeniton, laktoositon)

Tänään sain vieraakseni työkaverin 25 vuoden takaa. Olimme pari vuotta samassa työpaikassa 1988-1990 ja kaikki nämä vuodet olemme pitäneet yhteyttä toisiimme, välissä tiuhempaan ja välissä harvempaan. Ystäväni ruokavalio on gluteeniton ja laktoositon, joten näillä rajoituksilla kahvipöytään piti jotain tehdä -  nämä tehtiin

Mangotorttu



2 munaa
1 dl siro sokeria
1 dl perunajauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
                                         
Vaahdota munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää perunajauho/leivinjauheseos/vaniljasokeri siivilän läpi taikinaan. Kaada torttuvuokaan ja paista 200 asteessa n. 14-15 minuuttia

Jäähtyneen pohjan päälle levitin tropiikinhilloa, purkillisen säilykemangosiivuja ja 2 dl laktoositonta kermavaahtoa pursottelin päälle. Ihanan pehmeä, samettinen ja raikas torttu

Perunajauhokakku


200 g laktoositonta margariinia
1,5 dl sokeria
3 munaa
3 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
                                                      
Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Sekoita jauhot ja sekoita taikinan joukkoon. Paista 175 asteessa n. 40 min

Vuoan korppujauhotin kookoshiutaleilla.


Täytyy sanoa, että näistä tuli kyllä todella herkullisia vaikka ainekset eivät mitään ihmeitä olleet. Tuo perunajauho antaa kyllä ihanan maun ja koostumuksen kakkupohjaan ja tästä lähtien minun täytekakkupohjat tulevat sisältämään perunajauhoa. Leivonnaiset ovat todella pehmeitä ja samettisia.


perjantai 10. lokakuuta 2014

Pursotusharjoituksia ja muffineita



Tänään tuntui siltä että leivotaan muffineita tai siis cupcakeja. Olen joka päivä leiponut kahden viikon aikana, on vain tuntunut siltä. Tänään siis tehtiin valkosuklaa cupcakeja ja maapähkinävoimuffineja. Maapähkinävoi tarttui mukaan muutama viikko sitten Lidlistä ja sitä nyt käytin toisiin muffineihin. Jos tykkää maapähkinöistä (minun herkkua) näitä ehdottomasti kantsii kokeilla. 
Resepti syntyi siinä tehdessä ja pitääkin nyt muistella mitä taikinaan laitoin - hyviä olivat.
Pursotukset ovat voikreemiä ja näitä nyt harjoitellaan.

Valkosuklaamuffinit (12 kpl)


150 g margariinia
1,5 dl sokeria
2 munaa
3,5  dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2,5 rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl  kermaa
12 palaa valkosuklaata

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen sekoittaen joukkoon. Seikoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe ja lisää vuorotellen kerman kanssa rasvavaahtoon.
Laita muffinivuokien pohjalle taikinaa, paina valkosuklaapalanen taikinan keskelle ja lisää taikinaa suklaapalan päälle.
Paistoin 225 asteessa n. 13 minuuttia





Muutama viikko sitten kävin kenkäostoksilla SPR:n kontissa ja tälläiset löytyi, yhteensä pulitin noista kaksita kengistä 17,50 €





maanantai 6. lokakuuta 2014

Karpalo-kinuskipiirakka



Tämä on piirakka jota olen tehnyt lukemattomia kertoja myös puolukasta, mutta nyt kun noita karpaloita on niin niillä mentiin. Täytyy sanoa, että karpalon ja kinuskin liitto on aivan vertaansa vailla. Löysin  kondensoitua maitoa valmiiksi keitettynä niin nopsaahan tämä valmistui. Tätä siis tarjoiltiin viime viikolla odotetuille päiväkahvivieraille, joista toinen kyllä sai vain tyytyä ihmettelemään, hän on nimittäin viisi kuukautta vanha hurmaava nuori herra.

Resepti on Kinuskikissalta


Pohja:

150 g voita tai margariinia

1 dl sokeria

1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta


Päälle:
1 prk kondensoitua maitoa
300 g karpaloita
3 rkl perunajauhoja
¾ dl sokeria


Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita joukkoon. Vuoraa irtopohjavuoan (24 cm) pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Levitä taikina jauhotetuilla sormilla kevyesti painellen vuoan pohjalle ja 3 cm matkalta reunoille.
Avaa maitotölkki ja lusikoi toffee pohjan päälle. Levitä tasaiseksi.


Sekoita karpaloihin perunajauhot ja sokeri. Kaada karpalot vuokaan toffeen päälle.
Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 25-35 minuuttia. Suojaa pinta foliolla, kun taikinareunat ovat saaneet sopivasti väriä. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

Lisäksi herkuteltiin pätkiskakulla jonka Poikanen oli ihan itse koristellut :)



sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Taivaallinen creme brulee


Jos mieli tekee jotain oikein makeaa ja hyvää niin se on tässä. Ei tämä kyllä ihan "nyt-mulle-heti" - makeannälkään tapahdu, vaan vaatii hetken aikaa, mutta on kyllä sen väärtti.





2 dl kuohukermaa

1/2 dl maitoa
1/2 dl sokeria
1/2 vaniljatankoa
3 keltuaista

 Mittaa kerma, maito ja sokeri kattilaan. Halkaise vaniljatangon puolikas  ja raaputa siemenet kermamaitoon. Laita tangonpuolikkaat sekaan.  Kiehauta seos ja nosta kattila liedeltä.

Vatkaa keltuaisten rakenne rikki. Poista kermamaidosta vaniljatanko. Kaada kuuma neste munien joukkoon koko ajan sekoittaen. Jaa seos uuninkestäviin vuokiin ja nosta vuoat uunipannuun, jossa on kuumaa vettä vuokien puoliväliin saakka. Kypsennä vanukkaita 150 asteessa uunin alatasolla noin 50 minuuttia , kunnes vanukas on hyytynyt.
 Jäähdytä.
Ennen tarjoilua ripottele vanukkaiden päälle hienoa sokeria ohuehko kerros.(itse laitoin intiaanisokeria) Paahda sokeri ruskeaksi kaasupolttimella.





torstai 2. lokakuuta 2014

Omaa aikaa



Parasta mitä ihminen voi itselleen antaa on omaa aikaa ja sitä olen nyt itselleni antamassa seuraavat kolme kuukautta. Olen nimittäin jäänyt vuorotteluvapaalle 01.10.-31.12. väliseksi ajaksi. 

"Joko olet suunnitellut mitä vapaalla teet?" - näihin kysymyksiin olen joutunut vastaamaan useasti ja vastaus on ollut aina sama :
"kysyn joka aamu itseltäni, mitä tänäpäivänä haluaisit tehdä - ja teen juuri sitä"
Eka vapaa-aamuna päätin alkaa opettelemaan sokerimassakukkien tekoa, ja tätä kyllä saakin opetella melko paljon, sen verran haastavaa puuhaa, mutta jouluun mennessä olen päättänyt oppia tekemään hienoja sokerimassaruusuja.


Tälläisiä herkkuja poikia odotti ekana päivänä kun saapuivat kotiin

paistettuja muikkuja salaattiveneen kera


sekä karhunvatukka vadelma täyskäri

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Foccacia




Koko Suomi Leipoo -ohjelmasta inspiroituneena päätin minäkin kokeilla tätä niin paljon kehuttua Foccacia leipää ja täytyy sanoa, että ei tätä turhaan ole kehuttu. Tuli haettua pala jos toinenkin ihan vain maistellakseen...
Tätä tulee leivottua varmaan useasti ja seuraavilla kerroilla en säästele tomaattien ja oliivien määrässä, niitä saa olla reilusti


1 pss kuivahiivaa
2 tl suolaa
3 1/2 dl vettä
7 dl vehnäjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä *
kuivattua rosmariinia (ei ollut tähän hätään tuoretta)
mustia oliiveja
kirsikkatomaattia
sormisuolaa (pinnalle)

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen, ja lisää suola, jauhot ja oliiviöljy. Vaivaa taikinaa n. 10 minuuttia ja anna sen kohota liinan alla 20 minuuttia. 
Öljyä reilusti oliiviöljyllä vuoan pohja ja sipasin öljyä reunoillekkin (öljyä ei kannate säästellä

 Painele taikina vuokaan (minulla oli tavallinen lasagnevuoka)ja jätä kohoamaan liinan alle vielä 45 minuutiksi. Tämän jälkeen valele pinta reilusti oliiviöljyllä, painele taikinaan puolitetut tomaatit, oliivirenkaat ja ripottele reilusti sormisuolaa.


Paista leipää 225 asteisessa uunissa n. 25 minuuttia